Pidot Burgundin hovissa

Pidot Burgundin hovissa 
 
Renessanssin musiikkikulttuuria vuonna 1550
  
Aikakone laskeutuu alankomaalaiseen Burgundin hoviin, joka on renessanssimusiikin merkittävä keskus.  Parhaillaan on menossa musiikkiesitys, jossa nyttäytyy englantilaisia laulajavieraita. Piirrä kuva/kirjoittakaa pieni tarina siitä, mitä musiikki tuo mieleesi. Vertailkaa kokemuksianne. 
 
 
 
 
Päätelkää, onko musiikki hengellistä vai maallista. Miten asiaa voisi mielestänne perustella? 
 
 Seuraavaksi tapaatte hovisäveltäjä Palestrinan, joka kuuluu alankomaalaiseen koulukuntaan. Hän kertoo teille viisauksia ajan musiikkiin liittyvistä asioista. Kysykää häneltä alla olevia asioita, ja tehkää lisäksi hänen kertomuksestaan pieni kuvaus. 
 
Kysymyksiä:
 
Miksi renessanssin alun määrittäminen on vaikeaa?
 Mitä on humanismi, ja miten se vaikutti musiikkiin? 
  Mitä tarkoittaa cantus firmus? 
  Kerro alankomaalaisesta eli flaamilaisesta koulukunnasta. 
  
Palestrina kertoo renessanssin musiikin olevan modaalista samaan tapaan kuin keskiajassakin. Kirkollinen ja maallinen musiikkiperinne elävät renessanssissa rinnakkain.  
 
Seuraavaksi haluatte vapautua hovin muodollisuuksista, ja päätätte vierailla renessanssiaikaisessa kirkossa. Siellä pääsette ihailemaan alla olevaa freskoa. Samaan aikaan alkaa soida Palestrinan säveltämä messu. Kuvaa kolmella sanalla sitä, millaisia tunnelmia musiikki sinussa herättää. Vertailkaa kokemuksianne ja keskustelkaa musiikista. 
 
Mikä messun osa Kyrie olikaan? 
 
Kirkossa vierailun jälkeen päätätte lähteä jaloittelemaan kaupungille. Hovin lähistöllä törmäätte jälleen aiemmin kohtaamiinne englantilaisiin laulajiin, jotka laulavat madrigaalia.  
 
Kings Singers: Now is the month of maying
 
 
Esityksen jälkeen keskustellette laulajien kanssa hetken. Kysykää heiltä, mikä madrigaali on.
 
Kadulla näete tanssittavan myös erilaisia tansseja. Kirjoittakaa pieni kuvaus tanssien alkuperästä ja luonteesta (esim. tyypillinen tahtilaji ja tempo). 
 
 
 Palaatte vielä hetkeksi hoviin, mistä päivänne alkoi. Siellä on meneillään aatelisten seurustelutilaisuus, jonka aikana englantilaiset muusikot esittävät oman maansa taiturillista instrumentaalimusiikkia. Näette kaksi renessanssiajalle tyypillistä soitinta, virginaalin ja luutun.  

 

 
William Byrdin säveltämää virginaalimusiikkia
 
 
 
John Dowlandin säveltämää luuttumusiikkia
 
 
Renessanssilevyraati 
 Pohdi, millaisia asioita koit renessanssissa, ja mitä opit kokemuksistasi. Kirjoita myös kuvaus renessanssista aikajanallesi. 
 
Putputputput. Mukava taas lähteä kotiin, vaikka 1500-luvulla hauskaa olikin...
Joomla templates by a4joomla